ONKO MIELEN OIREISTA TARKOITUKSENMUKAISTA PÄÄSTÄ KOKONAAN EROON?
Nykypäivänä netissä törmää varsin usein markkinointiin, jossa luvataan omista haasteista, kuten jännityksestä tai ahdistuksesta, eroon pääsemistä. On totta, että ihminen kokee usein omat haasteensa elämäänsä rajoittavina, ja moni hakeutuukin avun piiriin ongelmiensa poistumista toivoen. Tämän vuoksi edellä kuvattu markkinointityyli voi vedota moneen ihmiseen. Ajan henki on vahvasti itsensä jatkuvassa kehittämisessä, tehokkuudessa ja nopeissa tuloksissa. Myös yhteiskunnallisella tasolla individualistinen tehokkuusajattelu näkyy mielenterveyden hoidon suurten suuntaviivojen suunnittelussa. Fokus on yhä enenevissä määrin lyhyissä, strukturoiduissa hoitomuodoissa ja nettipohjaisissa omahoito-ohjelmissa. Ei siis ole mikään ihme, että mielen haasteet saattavat näyttäytyä jonakin sellaisena, josta tulisi päästä tyystin eroon – mielellään mahdollisimman tehokkaasti, ja kenties vieläpä omin avuin.
Ihmisen mieli on valtavan moniulotteinen kokonaisuus, eikä mielen haasteista ole todellisuudessa kuitenkaan mahdollista tai usein tarkoituksenmukaistakaan irrottautua kokonaan. Kenenkään mieli ei ole järkkymätön. On normaalia, että ihmisen mieli pyrkii suojautumaan sietämättömältä ja sopeutumaan mahdottomaan. Mielen oirehdinta on varsin usein looginen seuraus näistä suojautumis- ja sopeutumisyrityksistä, eikä yksittäistä oiretta ole mahdollista irrottaa ihmisestä ja hoitaa erillisenä. Jos puusta irrottaa oksan, on jäljellä yhä muut oksat, runko ja juuret, jotka ovat kaikki yhteydessä toisiinsa. Tämän vuoksi jokainen ihminen tulisi aina kohdata kokonaisuutena yksilöllisen tilanteensa kanssa.
On varsin ymmärrettävää ja inhimillistä, että ihmisellä itsellään voi avun piiriin hakeutuessaan olla halu ja toive päästä kokonaan eroon kokemastaan mielen haasteesta. Tyypillisesti todellinen apu piilee kuitenkin liki päinvastaisessa: kohtaamisessa ja uudenlaisessa yhteydessä. Esimerkiksi jännityksestä tai ahdistuksesta ei ole tarkoituksenmukaista päästä kokonaan eroon, sillä molemmat ovat varsin luonnollisia reaktioita. Ihmisen on kuitenkin oikeanlaisen avun ja tuen avulla mahdollista muodostaa uudenlainen ymmärrys ja suhde kokemaansa vaikeuteen niin, ettei se enää hallitse elämää. Oleellista on saada kokemusta siitä, ettei oman mielen ja kehon tarvitse aina pystyä olemaan täydellisen peilityyni, ja että vaikeistakin tilanteista ja kokemuksista on mahdollista selviytyä. Riittävän turvallisen kanssasäätelyn ja itseymmärryksen lisääntymisen myötä omia oireita ja haasteita voi tarkastella uusin silmin, osana uudenlaista merkitysten verkostoa. Oma toimijuus voi vahvistua, vaikka mielen oirehdinta ei kokonaan poistuisikaan.
Ihminen kasvaa minuudeltaan ehyeksi ja oppii säätelemään itseään ainoastaan riittävän turvallisessa toisen ihmisen tarjoamassa yhteydessä, peilauksessa ja kanssasäätelyssä. Mikäli näiden perustavanlaatuisten tarpeiden täyttymisessä on ollut puutteita, on mielestäni erityisen epäeettistä olettaa, että ihmiselle riittää avuksi ja tueksi oirekeskeinen omahoito-ohjelma, jossa ihminen jää edelleenkin vaille turvallista kanssasäätelyä, oman itsensä varaan. Ajattelen, että omahoito-ohjelmat voivat kuitenkin tarvittaessa toimia läsnäoloon ja kohtaamiseen pohjautuvan hoidon tukena, erityisesti jos ihmiselle on jo rakentunut riittävän ehyt kokemus omasta itsestä ja toimijuudesta turvallisessa yhteydessä ja peilauksessa. Tällöinkään fokuksena ei mielestäni kuitenkaan tulisi olla yksinomaan yksittäisen oireen poistaminen, vaan riittävä apu ja tuki haasteiden kanssa elämiseen sekä uudenlaisen ymmärryksen ja keinovalikoiman rakentumiseen.
On hyvä muistaa, että kaikki ihmiselämän ja -mielen haasteet eivät edellytä hoitomuodoksi psykoterapiaa, eikä psykoterapia ole myöskään oikea ja riittävä hoitomuoto kaikkiin tilanteisiin. Joskus kevyempi tuki riittää, ja toisinaan tarvitaan akuutimpaa ja vankempaa apua. Toivon kuitenkin, että jokainen ihminen saisi mahdollisuuden tulla läsnäolevasti kohdatuksi ainutlaatuisena omana itsenään oirekeskeisyyden sijaan. Perusteellinen arvio kunkin ihmisen yksilölliseen tilanteeseen sopivasta avusta ja tuesta on tärkeää, eikä sama sapluuna sovi kaikille.
– Annika
