NARSISMI SINUSSA JA MINUSSA
Narsismi on jo pidemmän aikaa ollut pinnalla mediassa. Yleensä keskustelussa painottuu ihmisten kuvaamat vahingolliset kokemukset narsistisista ihmissuhteista. On tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuus jakaa omia kokemuksiaan ja vahvistaa toivoa vaikeuksista selviytymisestä. Samalla voi kuitenkin tulla sellainen vaikutelma, että ihmisellä joko on tai ei ole narsistisuutta, ja että narsismi on aina automaattisesti paha ja vahingollinen asia.
Narsistinen persoonallisuus tarkoittaa eri asiaa kuin narsismi tai narsistiset piirteet. Narsistinen persoonallisuus on persoonallisuushäiriö, mutta narsismia on yleensä meissä kaikissa. Sitäkin nimittäin elämässä tarvitaan, sopivassa suhteessa. Narsismi on siis moniulotteinen termi, ja sillä voidaan tarkoittaa sekä tervettä että patologista narsistisuutta.
Narsismia on tutkimuksissa lähestytty erilaisista näkökulmista. Yksi tapa hahmottaa narsismia on ymmärtää se ikään kuin janana tai jatkumona, jolle me kaikki asetumme johonkin kohtaan. Tutkimusten mukaan tämä jana tai jatkumo voidaan määritellä esimerkiksi niin, että sen toisessa päässä on terve narsismi, ja toisessa päässä patologinen narsismi. Myös muita määrittelyjä kuitenkin löytyy, ja tutkijat ovatkin löytäneet viitteitä siitä, että narsismille on olemassa alatyyppejä, kuten grandioottinen narsismi (epärealistinen itsevarmuus ja asettuminen muiden yläpuolelle) ja haavoittuva narsismi (epävarmuus ja korostunut tarve muiden hyväksynnälle). Yksi tapa hahmottaa narsismia onkin asettaa nämä kaksi narsismin alatyyppiä janan tai jatkumon ääripäihin. Voidaan siis ajatella, että ihmisellä voi olla grandioottista ja haavoittuvaa narsismia myös rinnakkain.
Narsismin janalle asettuminen voi riippua tilanteesta, sillä esimerkiksi voimakkaat stressikokemukset voivat saada kenen tahansa ihmisen väliaikaisesti ajattelemaan, kokemaan ja toimimaan persoonallisuushäiriölle ominaisella tavalla. Uskaltaisin väittää, että aika moni meistä on joskus esimerkiksi riitatilanteessa ajautunut hetkellisesti joustamattomaan mielensisäiseen tilaan, jossa olemme kokeneet kaiken vian olevan toisessa ihmisessä – tai itsessämme. Persoonallisuushäiriöisen ja tavallisena pidetyn käyttäytymisen välinen raja onkin loppujen lopuksi varsin häilyvä. Persoonallisuushäiriöiden kohdalla kyse on kuitenkin pysyvästä tai pitkäkestoisesta tavasta ajatella, toimia ja kokea.
Tervettä narsismia tarvitaan elämässä, jotta voimme kokea arvostusta ja luottamusta itseämme kohtaan. Ilman tervettä narsismia ihmisen voi olla vaikeaa uskoa omaan kyvykkyyteensä ja tuoda itseään ja ajatuksiaan esille. Lasten kanssa pääsemme usein hyvin kosketuksiin lapsuuden kehitysvaiheisiin kuuluvan narsismin kanssa. ”Kato, miten hieno olen! Kato, mä osaan!” Riittävän hyvässä ja turvallisessa vuorovaikutussuhteiden tarjoamassa peilauksessa narsismi saa mahdollisuuden integroitua terveellä tavalla osaksi ihmisen minuutta niin, että ihminen osaa arvostaa itseään ja muita ihmisiä ainutlaatuisina yksilöinä, vahvuuksineen ja puutteineen.
Oman narsismin kanssa eläminen on toisinaan tasapainoilua, sillä ihmisyyteen kuuluu tarve tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi, mutta samalla meidän on tärkeää kohdata oma vajavaisuutemme ja tarvitsevuutemme. Esimerkiksi työelämässä koemme usein tyydytystä, kun osaamiseemme luotetaan ja saamme kokea olevamme tärkeitä. Joskus voimme kuitenkin löytää itsemme ihan liian monesta vastuutehtävästä. Narsistinen puolemme voi nauttia saamastamme huomiosta, mutta samalla saatamme ajautua harhaiseen kuvitelmaan siitä, että olemme kaikkivoipaisia ja korvaamattomia. Tämä narsistinen harha on inhimillinen, mutta se voi myös saada ihmisen ylittämään omat voimavaransa ja rajansa sekä henkilökohtaisella että ammatillisella tasolla. Toisaalta terveen narsismin puute voi saada ihmisen alisuoriutumaan ja vetäytymään sellaisissakin tilanteissa, joissa hänellä olisi mahdollisuus hyödyntää potentiaaliaan.
Ajattelen, että omaa narsismia kohtaan on hyvä olla utelias ja tutustua myös tähän puoleen itsessä. Millaiset asiat osuvat narsismiini, ja mitä tästä seuraa? Millaisissa tilanteissa narsismini kaipaa lempeää rauhoittelua? Entä vahvistamista? Millaisissa tilanteissa narsismistani on hyötyä, ja millä tavalla? Entä haittaa? Tunnistanko itsessäni grandioottista tai haavoittuvaa narsismia, ja millaisia havaintoja voin näiden ilmenemisestä tehdä?
Narsismikaan ei siis ole mustavalkoinen asia. On hyödyllistä ja samalla usein tuskallista, että meissä ihmisissä on erilaisia puolia ja ulottuvuuksia. Persoonallisuushäiriö kuitenkin heikentää näiden eri puolien ja ulottuvuuksien välistä toimivaa ja joustavaa yhteyttä ja integraatiota. Tämä ei ymmärrettävästikään voi olla vaikuttamatta ihmisen tapaan asettua vuorovaikutukseen muiden ihmisten, itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.
Persoonallisuushäiriöisistä ihmisistä puhutaan usein varsin leimaavasti. Tätä voidaan ymmärtää siinä valossa, että etenkin osa persoonallisuushäiriöistä aiheuttaa usein kärsimystä paitsi ihmiselle itselleen, myös ympärillä oleville. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kyseessä on psyykkinen häiriö, jota ihminen ei ole itselleen valinnut. Tiedostaminen on eri asia kuin vahingollisen toiminnan hyväksyminen. Persoonallisuushäiriöiden taustatekijöinä on tyypillisesti haitallisia, usein myös traumaattisia lapsuuden ja nuoruuden vuorovaikutuskokemuksia. Myös perinnöllisyys vaikuttaa jonkin verran. Narsistinen persoonallisuus on vain yksi persoonallisuushäiriöiden ilmenemismuodoista, ja ihmisellä voi olla piirteitä monista eri persoonallisuushäiriöistä samanaikaisesti.
Persoonallisuushäiriöidenkin kohdalla tullaan lopulta siihen, kuinka merkittäviä yhteyden ja yhteydettömyyden kokemukset ihmismielen kehittymisen kannalta ovatkaan. Patologinen narsismi voidaan nähdä vuorovaikutuksen ongelmana pelkän yksilön ongelman sijaan.
Vuorovaikutuksessa tapahtuneita vaurioita voidaan korjata vain vuorovaikutuksessa. Toisin kuin usein ajatellaan, persoonallisuushäiriöihinkin on mahdollista saada apua psykoterapiasta silloin, kun ihminen hakeutuu hoidon piiriin ja on motivoitunut työskentelyyn.
– Annika
